maanantai 13. lokakuuta 2014

Taas eläinlääkäriin käypi tie

Ei siis mitään vakavaa, kuten ehkä otsikosta voisi päätellä. Ainoastaan kastraatio. Eli siis, Gaby, jonka piti olla naaras, olikin uros. Onneksi eräs, joka oli samalta kasvattajalta hankkinut kolme "naaras" kania, neuvoi minua tarkistamaan kanini sukupuolen. Iso kiitos siis hänelle! Myyjän kanssa olikin sitten omat ongelmansa, mutta niistä nyt ilmeisesti on päästy sopuun.
  Ja syyslomalla ainakin Tiko saa vihdoin korvaansa tatuoinnin! Toivottavasti myyjä ehtii lähettää Gabylle "oikeat" paperit ennen syyslomaa, niin saisi sillekkin sen tatuoinnin samalla kertaa :) Vähän kyllä itseä hämää tuo Gabyn nimi, kun tietää sen olevan tytölle, mutta en keksi mitään samantyylistä pojan nimeä, kun tuota on oppinut jo Gabyksi kutsumaankin.. Ehdotuksia?:)

Ainiin, ja koska en tiennyt että Gaby on poika, niin kuten jotkut saattavat muistaakkin, asuivat Gaby ja Hattara yhdessä kohtaa samassa häkissä. Toivotaan nyt, ettei Gaby ole Hattaraa tiineeksi saanut.. Kismittää ja pelottaa. Arg.

No, ei nyt jämähdetä ärsyttäviin ja masentaviin asioihin! Kaneilla on kaikki muuten ihan hyvin, ja näköjään näillä nuoremmilla on energiaa vaikka muille jakaa :D Hattara katsoo välillä Tikonkin riehumista siihen malliin että "...are you serious?". On nämä kyllä huvittavia otuksia. Hain kaneille myös tänään vähän lehtiä ja ruohoa, mutta noh, Gaby söi kaikki kolmelle kanille tarkoitetut ruohot. Eipä kai ahmatti itselleen mitään voi.

Eipä oikeastaan nyt muuta. Saa antaa ehdotuksia, mistä postaisin yms. Ja hei! Te, joita vaivaa syysmasennus, Katselkaa näitä kanikuvia, jos ne piristäisivät edes vähän! c:

(ja kukas muukaan kuvaus kohteena kuin tämä pikkunen)

Miten tää oikein nukkuu?



"atsiuh"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti