maanantai 29. syyskuuta 2014

Vaavit pian 3viikkoa!

Keskiviikkona vaavit on jo kolme viikkoa! Aika menee niin nopeasti :c Ja tänään vasta ehtisin ekan kerran näkemään niitä, mutta oli kyllä niin sulosia että! Tiko ja Vani saanut hyvän jälkikasvun c: Ja kaikki edelleen hengissä ja hyvin voivat. En olisi uskonut, että ensimmäinen poikue menee näin hyvin (Siis minulle ja kaverilleni tämä on ihan uusi kokemus) ja tietysti kaverin äiti pitää myös huolta poikasista :) Emällekkin on kuulemma käynyt juttelemassa, että kuinka äitiys on rankkaa :,D Suloista.
Räpsisin kuviakin poikasista ja koitin vähän selvitellä värejä. Korjata saa, jos väärässä olen, mutta nämä on nyt mun veikkauksia, että minkä värisiä ovat virallisesti.


 Poikanen 1. Luonnonpunainen(?) tai ruskea? Vaiko isänsä tavoin punavahvisteinen raudanharmaa?
 poikanen 2. Musta vk (?)
 Poikanen 3. Musta vk?
 Poikanen 4. Musta vk?
 Poikanen 5. Musta vk?
Poikanen 6. Musta vk?

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

VAAVEJA!

Hih, olinkin täällä unohtanut kertoa c: Eli kuten otsikosta voi päätellä, vaavit syntyivät viikko sitten. Kuusi ihanaa poikasta, ja kaikki elossa <3 Koulun takia en ole ehtinyt käydä vaaveja katsomassa, mutta kuulumisia olen kysellyt ja kuviakin sain! :) Ovat kyllä tällä hetkellä vielä ihan Tikon näköisiä :,D Piristävää ajatella vaaveja <3

Sitten tuleekin kanien kanssa ttaaaaas näitä ärsyttäviä juttuja. Kaikki menee muuten ihan hyvin, mutta en vai milläään saa Tikoa ja Gabya tulemaan toimeen. Gaby hyökkää aina ja heti kimppuun, kun Tikon näkee. Olen koittanut varmistella, josko Gaby olisi poika, mutta ei mitään näy. Voisiko se johtua jotenkin Gabyn iästä? On nyt kumminkin reilu 3kk vanha, niin jos jotai murkku ikää tai jotain..? Kun Tikolla ja Hattarallakaan ei ole mitään ongelmaa, ei hyökitä eikä mitään (Tiko kyllä välillä vähän pakenee..) mutta Gabyn kanssa heti kauhea sota pystyssä.. Argh. Ideoita?

Ottakaa nyt lopuksi vielä musta ja Lupasta kuva parin- kolmen vuoden takaaa.. c:


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kuulumisia!

VIHDOIN! c: tytöt samassa häkissä ja tulevat toimeen keskenään. ihanaa ihanaa ihanaa. Mutta sitten ilmenikin uusi ongelma.. Nimittäin tämä meidän Tiko herra ja Gaby. Tiko tulee Hattaran kanssa toimeen iha ok (tosin Hattara antaa Tikon jatkuvasti nylkyttää..). Mutta Gaby ei siedä Tikoa sitten lainkaan! Tänäänkin Tiko oli päässyt häkistään pihalle tyttöjen puolelle ja oli kuulemma Gabyn kanssa tapellut. Onneksi isäpuoli kuuli ja erotti tappelijat ja pisti Tikon tehdashäkkiin. Karvaa oli kyllä niin paljon pisin häkkiä. Vähän mietityttää, kun ei ole ennen ollut mitään tämän tapaistakaan uros+naaras yhdistelmällä. Ja varmistinkin, eikä Gabylla edes ollut palleja, että voisi poika olla. No, jos sitten pikku hiljaa.. Toivottavasti kärsivällisyys palkitaan :)

Jännityksellä odotan myös tulevaa yötä. Pitäisi olla viimeinen yö Vanin synnytys mahdollisuuksiin. Jos ei ensiyön aikana synnytä, niin sitten on poikaset kuollut/ei ole ollutkaan paksuna :c No, katsoo sitä sitten huomenna:)

Eipä tässä tämän enempää. Ensikerraksi saan toivon mukaan räpsittyä lisää kuvia c;

torstai 11. syyskuuta 2014

Heipsuli hei!

Lupan kuolemasta on nyt reilu viikko, joka ei edes tunnu niin jotenkin pitkältä ja lyhyeltä ajalta samaan aikaan.. Mutta hyvin on onneksi omistaja ja kanit jaksellut :) Vasta nyt tajusin, kuinka hiljaisia elukoita kanit oikeasti on!:D

Tikokin käytiin kastroimassa viime tiistaina, eurajoen eläinlääkärillä. Meidän vakio ell. :) Kastrointi maksoi sen 65e (silloinkin Luppa leikattiin maksoi 50e) ja kesti hieman alle puolituntia. Uskalsin tänään päästää Tikon jo hiukan juoksemaan huoneeseenikin. Katsoo nyt, jos tuossa parin viikon päästä voisi pistää tyttöjen kanssa yhteen (;

Niin siis tosiaan, Hattara ja Gabykin tulevat nykyään jossain määrin toimeen. Tämä tutustuttaminen meni nyt vain vähän hassusti..:D Mulla oli siis Gaby ja Hattara samassa häkissä loppujenlopuksi, verkko tietenkin välissä. Noh, tänään kun tulin koulusta kotiin niin Gaby oli näköjään tullut verkon läpi Hattaran puolelle. Ihan nätisti ne oli ja näin, mutta se hämmennyksen määärä. Vähän Hattara vielä alistaa yms. mutta eiköhän tämä tästä, varsinkin sitten kun tytöt pääsee isompaan häkkiin :)
Tytöt pääsikin just pihalle aitaukseen, Toivon mukaan siellä ei synny mitään suurempaa kinaa (jonka vuoksi tietysti koitan käydä katsomassa niitä pihalla mahd. paljon.

Peukut pystyyn ja toivotaan, että kaikki menee hyvin!:)

 ^Tuollainen siis se häkki viritelmä (verkko välissä)



 Gaby tais nauttii ku sai ekaa kertaa ol kunnolla pihalla c:






maanantai 1. syyskuuta 2014

Surun yö.. 1.9.

Surullisia uutisia.. Luppa nukkui viimeyönä pois.. Poikaystävä kertoi kellon olleen 02.05. kun hengitys lakkasi kuulumasta.. Lupalla on nyt siis ollut kolme vuotta pitkittynyt hengitystieinfektio, mutta ei se herran elämää ikinä haitannut. Se oli yhtä energinen kuin ennenkin ja eläinlääkärikin sanoi silloin aikoinaan, että jos Lupan yleiskunto ei laske, ei sitä tarvitse lopettaakkaan. Reilu viisi vuotta herra täällä jaksoi paahtaa, kolme vuotta hengitys ongelman kanssa (joka sai sen kuulostamaan possulta). Se teki siitä todella ainutlaatuisen.

Yöhän meni niin, että poikaystäväni heräsi siihen, kun Hattara juoksi pitkin häkkiä ihan hullun lailla ainakin 10 minuuttia, ja kun Hattara rauhottui, poikaystäväni kuunteli.. Ei kuulunut kuin pitkiä hengähdyksiä. Sitten ei kuulunut enään mitään. Siinä kohtaa poikaystäväni herätti minut, kysyi olinko hereillä ja sanoi, että "älä kato häkkiin.." hämmennyin hieman, jonka jälkeen hän käski kuunnella.. Ei kuulunut röhkintää. Menin paniikkiin, pistin valot päälle ja rupesin itkemään hulluna. Tämä oli ensimmäinen tälläinen kerta, ja se oli jotenkin niin.. En tiedä edes miten sanoin kuvailisi..

Luppa haudattiin tänään pihanperälle vilttiin käärittynä. Toivon, että se ei kuollut kärsien. Se oli ihana kani, enkä koskaan tule unohtamaan sitä<3 


R.I.P. Luppa <3

Niin rakas <3!